Teet vaan sitä omaa juttuas

Se on kesä ny. Kauden eka multisport-kisa tuli ja meni. Kiitos tapahtuman järjestäjille, rata oli hieno, yllätyksellinen ja (ainakin meille) haastava. Komeillaan siellä tuloslistan hännillä.

Oltiin Heidin kanssa Spring Adventuressa 7.5. ensimmäisen kerran tiiminä liikenteessä. Intoa eikä mielestämme kuntoakaan puuttunut, mutta keskittymistä sitten kai. Valmistautumisen merkitystä en voi tässä liikaa korostaa, olisihan nyt ainakin ne säännöt ollut syytä opetella ennen starttia. Karttateknisistä ja lukutaidollisista syistä onnistuin tekemään täysin kelvottoman reittivalinnan fillariosuudella. Eipä silti, taisi muillakin olla asian kanssa hankaluutta, sen verran metsässä suhisi tämän pummin paikkeilla.

Opin kuitenkin paljon näistä virhearvioista, sekä suoraan että välillisesti. Aiemmissa kisoissa ollaan selvitty ilman pahempia mutkia matkassa, ehkä osin myös hyvän tuurin ansiosta. Nyt virheitä tuli ja niistä otetaan opiksi.

Seikkailu-urheilun henkinen puoli tuli tässä koitoksessa jälleen tutummaksi. Kun mokan tekee, sen kanssa saa jatkaa lopun matkaa. Hetkittäin on tosi vaikea keskittyä omaan ja joukkueen etenemiseen, välillä sitä väkisin erehtyy pohtimaan ja laskeskelemaan muiden menoa ja vauhtia. Näppituntuma kuitenkin on, että mitä enemmän keskittyminen harhautuu muiden puuhiin, sitä takkuisemmaksi oma meneminen muuttuu. Surkuttelulle ei kellon käydessä ole sijaa. Murehtiva mieli pohtii miksi ylipäätään lähdin tällaiseen rääkkiin ja tällaisesta päähän putkahtaneesta ajatuksesta on sitten pirun vaikea päästä eroon. Ja kun ei keskitytä niin tehdään lisää virheitä… Sinnikkyydellä ja omaan tekemiseen uskomisella on uskomattoman iso rooli. Kuulostaa itsestään selvältä, mutta vasta riittävän fyysisen rasituksen alla nämä henkiset kyvyt pääsevät pinnalle ja määräävät tahdin.

Sisu ja päättäväisyys ovat osa temperamenttiamme, mutta myös ominaisuuksia joita voi harjoittaa. Paljon mielenkiintoista luettavaa aiheen piiristä löytyy Jenny Hadfieldin sivuilta, hän on kokenut valmentaja, kestävyys- ja seikkailu-urheilija. Tällainen ajatus tarttui sieltä: "It is said that you are not a true adventure racer until you experience hunger, pain, humiliation, tears and take a close look at your soul."

Konkreettinen sisukkuustesti arjessani ovat keskiviikon taitorastit täällä Tampereen seudulla. Olen tähän mennessä valinnut joka kerta pisimmän radan, uhallakin. Siellä umpimetsässä pääsee sinnikkyyden perijuurille, kun pummaa ties monetta rastia peräkkäin, 2 tuntia harhailleena, pikkuisen jo jano ja väsy painaa...

Jännää ilmassa

Suunnistuskausi avattu - jep
Fillarin keväthuolto tehty - jep
Kiipeilykausi avattu kallioilla - jep
Soma rivi lenkkareita eteisessä - jep
Lauantaina kauden ekat kisat - jep
Melomisen treenaaminen edelleenkin jätetty väliin - jep

Nyt se sitten alkaa, toden teolla: kesä ja seikkailu. Vähän jo jännittää lauantaiaamu, Spring Adventure kutsuu...

Uudet kujeet

Kevät tulee kohisten ja niin myös vuoden 2011 seikkailut! Blogilla on uusi ilme, nyt hiukan talvinen, keväämmällä ehkä leskenlehtiä?

Siellä sitä möngitään, 42 km takana.

Pirkan (puolikas) hiihto on nyt koettu, vähän ristiriitaiset fiilikset jäi. Hieno keli, perinteikäs tapahtuma, hyvät voitelut, tuskainen tunnelma? Ehkä ensi kerralla lähden matkaan vapaan suksilla, kun tuo pertsa ei yhden talven harjoittelulla oikein tuntunut vielä sujuvan.

Kalevan puolikasta kierrosta on nyt takana 2/6 lajia, hiihtoa pidin pahimpana rastina juuri tuon puuttuvan perinteisen taidon takia. Ja miksi ihmeessä valitsin pertsan, en tiedä. Jännityksellä mietin heinäkuun soutua... lisää tuskaisia hetkiä?

Valon lisääntymisen myötä aktiivisuustaso on selkeästi kohonnut. Itse olen viihtynyt kasvavissa määrin lenkkipoluilla, ja into kiipeilyharrastusta kohtaan on  noussut. Kevään ensimmäiset ulkokiipeilyt ovat tosin vielä kokematta, mutta ehkä jo viikolla säät ja aikataulut osuvat kohdilleen. Voin jo lähes tuntea kevätauringon lämmittämän karhean graniitin kämmenissäni...

Joukkueen osalta kesän tavoitteita on lyöty lukkoon: tavoitteena kiertää multisport-cup läpi ja päähankkeena heinäkuussa Rokualla 24h kisa. Ja Jukolaan tietysti! Henkilökohtaisella tasolla haaveissa Vaarojen maraton sekä tuon edellä mainitun Kalevan puolikkaan kiertäminen kunnialla. Kalliokiipeilyä unohtamatta, tänä kesänä loman kohdalle kalenteriin on jo isoin kirjaimin merkitty Lofootit!

Tiivis ja kieltämättä kunnianhimoinenkin kisojen ja tapahtumien läpikahlaaminen tarkoittaa sitä, että koko kesä menee käytännössä katsoen edellisestä kisasta/reissusta palautuessa tai seuraavaa valmistellessa. Töiden ohella luonnollisesti... Joskus mieleen nousee hetkeksi harhauttavia ajatuksia siitä, onko tässä kaikessa mitään järkeä? Tällainen arki pyörii pitkälti liikunnan ympärillä: sen mukaan menee lomat, viikonloppusuunnitelmat, syömiset. Välineisiin palaa rahaa ja pieneen kämppään niiden mahduttaminen on taiteenlaji. Parisuhteessa käydään keskusteluja ajankäytöstä ja likaisista lenkkareista - puolin ja toisin. Pienen pohdinnan jälkeen vastaus on kuitenkin selvä ja kerta kerralta kirkkaampi. Omasta vapaasta tahdosta, rakkaudesta liikkumiseen ja luontoon - tottakai haluan viettää elämääni juuri näin, nauttien näistä elämyksistä!

Siivottiin komero - mitäs sieltä löytyikään...

Loppuun vielä "rohkaisukuva" kaikille kiipeilyyn hurahtamaisillaan oleville. Hieno laji, kertakaikkiaan, mutta voi todellakin viedä  (rahat ja terveyden) mennessään!

Kevyttä kevätpakkasta -27C

Synkin talvin on vierähtänyt ilman päivityksiä, nyt korjausta asiaan! Kuluneena talvena myönsin itselleni ensimmäistä kertaa että marraskuun pimeys ottaa kaikin puolin koville ja se auttoikin jo paljon. Tammikuun lopulla käväisin moikkaamassa aurinkoa Turkin maaperällä, Välimeren välittömässä läheisyydessä. Lenkille en siellä ehtinyt, lomapäivät täyttyivät puskamarssilla ja kallion halaamisella. Ruoka oli hyvää ja maisemat komeita. Tarkemman reissuselostuksen voi kurkata Kiipeily-lehden nrosta 1/2011 (pitäisi kohta kolahtaa postiluukusta kaikille kiipeilyseuraan kuuluville).

Kesän koitokset alkavat kirkastua mielessä ja kalenterin sivujakin on vähän selailtu tulevia reissuja ja tapahtumia silmällä pitäen. Vuoden 2011 kestävyysurheiluriennot ehdin jo tosin käynnistellä Jussi-Luistelulla 29.1. Tein aikalailla hätäisen päätöksen ilmoittautuessani Kalevan puolikkaalle kierrokselle ja yhden osalajin käyneenä ehdin jo päättää senkin, että ensi vuonna tämä hullutus saa jäädä väliin. Rataluistelu ei ole, eikä tule olemaan mun laji. Tietysti asianmukaiset välineet ja hiukka enempi kuin 20 min harjoittelua niillä kisa-aamuna saattaa auttaa, mutta on se ringin kiertäminen aika ykstoikkoista silti. Intoa piukassa kuitenkin tähtään kohti seuraavaa etappia eli Pirkan hiihtoa joka kisataankin jo ensi viikolla. Perinteistä olisi tarkoitus sutia, aivan liian vähän on kilometrejä sillä saralla kertynyt mutta yrittänyttä ei laiteta. Kunhan vaan nuo pakkaiset leppyisi.

Kevennyksenä vielä tähän laitan kirjavinkin: Maaninkavaara, Miika Nousiainen. Joulun maissa tuli viimein (lähes kertaistumalla) luettua tämä mahtava teos joka kiteyttää suomalaisen (kestävyys)urheiluhulluuden niin osuvasti että riipaisee syvältä. Suosittelen!

Lunta tupaan!

Lauantaina kävin Raatojuoksussa, Sipoon Massbyssä. Hieno rasti-iloitteluhan se oli, keli oli komea ja puitteet kohdillaan. Viimeistelyni tosin eivät menneet aivan suunnitelmien mukaan. Tai ei ainakaan jos lähdetään siitä ajatuksesta rakentamaan, että muutamat huonot yöunet ja kevyt vatsaflunssa ei ole paras mahdollinen lähtökohta pitkän matkan suunnistukselle. Taivalta oli "vain" 10 km joten ihan leppoisaa kuitenkin oli. Mitä nyt kertaalleen juutuin suohon kiinni. Ja hirvi rynnisti ohi. Ja joku meni loppusuoralla kumisaappaat jalassa ohi.

Lopputulokset löytyy täältä. Kotiin viemisiksi tuli sija 24. ja vetelät jalat. Ensi vuonna uusi yritys.

Mutta eilen tuli lunta! Eteisessä odottaa jo uudet perinteisen murtsikat ja monot, pian pääsee testaamaan... :)

Pimeän tullen

Hämärähommia Niihaman majalla.

Kesä ja sitä myötä aktiivisin ulkoilmaliikkumisen kausi alkaa olla taakse jäänyttä elämää tämän vuoden osalta. Syksyn synkkyys vaikuttaa omaan vireystasooni siinä määrin, että aamuiset pyörälenkit töihin ovat jääneet toistaiseksi. Lenkille lähtö pimeään sateeseen vaatii myös ponnisteluja, kotisohva kutsuu houkuttelevampana. Otsalamppulenkkeilyssä on eksotiikkaa mutta läpimärkiä vaatteita ja kuraisia lenkkitossuja on työlästä pestä ja kuivatella. Kylmää, viimaa ja pimeyttä... Mutta vielä on tarjolla "kesäkauden" viimeinen koitos, Raatojuoksu! En ole aiemmin ottanut osaa moiseen legendaariseksikin luonnehdittuun suunistuskisaan, mutta sitä suuremmalla innolla ja jännityksellä odotan lauantaita. Tavoitteena on päästä ehjänä maaliin 10 km keskivaikealta radalta, vaikeaan en tohtinut ilmoittautua kun olin kuullut Johannalta raportin viime vuoden koitoksesta: "yöllä oli ollut pakkasta, maa jäässä, heti eka rasti kateissa, jäähileisessä suossa varpaat jäässä ja housutkin repes". Tämä vapaasti mukaillen. Jännää on ja tulee olemaan.

Minustako seikkailija?

Pitkään työstin kirjoitusta tällä otsikolla ja tarkoitukseni oli kerätä pakettiin oma harrasteluhistoriani ja miten hurahdin seikkailu-urheiluun. Tänään kuitenkin löysin kirjastosta opuksen Sinustako Seikkailija (Degerman ja Pohjola, 2002, Edita) ja päätin hiukan korjailla aihepiiriä. Eli omista lajeistani joskus toiste sitten.

Ehdin hetken riemuita, koska luulin löytäneeni lajiteoksen, joka antaisi vastauksia lukuisiin kysymyksiin koskien treenaamista, valmistautumista, välinehuoltoa ja käytännön vinkkejä seikkailu-urheilussa. No, pieniä neuvoja kirja tarjoaakin, mutta 188 sivuun ei mahdu kuin pintaraapaisu. Olisi kiva lukea suomeksi vinkkejä erityisesti puhtaasti seikkailu-urheiluun treenaamisesta...

Seikkailukisoja harkitseville muutama oma havaintoni:

Kestävyys. Seikkailukisoissa edetään monin keinoin: suunnistaen, juosten, maastopyöräillen, meloen, rullaluistellen ja millä ikinä kisajärjestäjät ovat keksineet osallistujia yllättää/piinata. Kaikissa lajeissa pääsee kuitenkin ennenpitkää tekemisiin oman jaksamisen ja sietokyvyn kanssa. Jonkunlainen peruskunto täytynee olla, jotta kisapäivästä/-päivistä voi nauttia. Lajin pariin onkin päätynyt paljon yksilökestävyyslajien entisiä ja nykyisiä lahjakkuuksia.

Tekniikka. Suunnistustaito on varmasti yksi tärkeimpiä teknisiä taitoja joukkueessa, mutta optimaalisessa tilanteessa kaikkia tarvittavia lajeja olisi treenattu niin, että perustekniikat olisivat hallussa. Hyvällä tekniikalla säästää voimia, aikaa ja ehkäisee rasitusvammoja.

Tasa-arvo. Naissukupuoli ei tässä lajissa, vaikka kovin fyysistä puuhaa onkin, ole välttämättä heikkous. Esimerkiksi viime kesänä AC24:n koskenlaskuosuuksilla etenimme naisporurukalla huomattavasti kepeämmin kuin raskaampaa tekoa olevat miesjoukkueet, koska emme jääneet jumiin veden pintaa hiponeisiin kivikkoihin.

Välineet. Osa pakollisia, osa tarpeellisia, osa turhia ja painavia, tärkeimmät kateissa tai rikki, monesti maksavat maltaita. Hienoa on jos osaa huoltaa omia välineitään ja soveltaa tarvittaessa.

Hymyilyttää edelleen yksi starttimme, jossa kävi ilmi ettei joukkueestamme kukaan osannut käyttää mukaan päätynyttä fillarin pumppua. Onneksi muilta joukkueilta löytyi ymmärrystä ja yhteistyökykyä.

Joukkue. Yksilötason suoritus ei tässä lajissa paljoa paina, koska joukkue etenee aina hitaimman jäsenensä mukaan. Mitä raskaampi kisa, sitä todennäköisemmin joukkuehenki joutuu koetukselle. Kavereita ei jätetä!

Ravitsemus. Elinehto suorituksen takaamiseksi ja vaatii melko paljon valmistelua ja pohdintaa. Ja silti oiva kohta mokata koko homma.

Päättäväisyys. Viimeiset (kilo)metrit mennään aina tahdonvoimalla. Asenne tuntuu ratkaisevan paljon, jalka ei nouse jos mieli ei lennä.

Elämys. Maaliin pääseminen on jo palkinto sinänsä. Itsensä vieminen jaksamisen rajalle avartaa näkökulmaa. Ehdottoman suositeltavaa, älä turhaan jää empimään!