9 päivää kesän tärkeimmän kisan lähtöön. Tuttu täpinä on jo alkanut ja valmistelut pyörivät mielessä. Kisoja on takana jo muutamia ja niistä on viisastuttu, useimmiten kantapään kautta. Tällä kertaa on hyvä selvittää kisan säännöt ja pistelasku ennen lähtöä. =) Tavallaan oli helpompi mennä niihin ihka ensimmäisiin kisoihin Ylistaron Multisportiin 2009, kun ei ollut oikein käsitystä, mihin on lupautunut eikä sen vuoksi juuri muita odotuksiakaan, kuin että ehjänä maaliin ennen sen sulkeutumista. Silloin tankattiin kaksi päivää ennen koitosta pastaa, magnesiumia ja urheilujuomaa ja silti oltiin kovin huolissamme, miten tuollaisesta monen tunnin koitoksesta selviää. Mitään varusteita ei ollut, ohutrenkainen hybridipyöräkin kulki kovin huonosti hiekkamontussa ja rullaluistimet olivat kaverin pikkusiskolta lainassa ja ensimmäistä päivää jalassa. Olin tuon kisan jälkeen hyvin väsynyt ja oikein ylpeä saavutuksestamme.
Nyt parin vuoden jälkeen lienee aika kullannut muistot, kun kovasti hymyilyttää. Kunto on varmasti kasvanut ja keho tottunut pitkiin rutistuksiin. Nyt tietää, että pystyy ja jaksaa vielä paljon sen jälkeenkin, kun uupumuksesta nukahtaa kävellessä tai elektrolyyttivaje saa pallean kramppaamaan. Toisaalta myös tietää sen jännityksen ennen lähtöä, valtavan varustevälppäyksen ja perhoset vatsassa ja loppumattomalta tuntuvat ohjeet reittikirjassa. Pelkää jo valmiiksi jännittäviä ja vaikeita osuuksia, odottaa uupumusta ja sitä tunnetta "eikö tämä pätkä koskaan lopu". Mieli on kuitenkin malttamaton näkemään kaikki ne mahtavat maisemat, ottamaan vastaan adrenaliinityrskyt ja kuumottavat rastit. Pääsee taas tekemään asioita, joita ei varmasti lähtisi itsekseen kokeilemaankaan. Eikä mitään voita sitä tunnetta, kun pääsee maaliin. Edelleen tavoitteena on ehjänä ja varmasti, tarvittaessa sitten hitaasti, ehjänä ja varmasti.
 |
| Pakettiautoon mahtuu seikkailijan romppeet |
Viimeisen kahden vuoden aikana on palanut aika paljon rahaa ja niin monta kertaa olen itselleni todennut: " No mutta nyt minulla alkaa olla hyvät varusteet kasassa". Ovat vaihtuneet maastojuoksukengät, reput, kengät, lasit, kypärät, kompassit, valot, lukot, polkimet, hanskat, rullaluistelusuojat, keskipenkit, pillit, puukot, puhelimet ja pyöränpumput. Treenikenkiä ja juoksutrikoita saa ostaa joka vuosi... Mutta toisaalta, juoksulenkki uusilla ja hyvillä kengillä on melkein ainoa tapa palkita itseään lajin parissa. =) Mielestäni meillä kaikilla oli kaikki tarvittava, vaan kuinka ollakaan kisakuumeen noustua aiomme jälleen ostaa joukkueelle uuden repun, vilkkuvia takavaloja, pari märkäpussia, ehkä yhdet lenkkarit, rullaluistelusauvat, urheiluteippiä ja muonaa... Jälleen kokeillaan rakentaa kanoottiin keskipenkkiä (parempaa kuin Jerisjärvellä), etsitään melaa, pelastusliivejä, vedenpitävää tussia ja vanhaa kännykkää sekä opetellaan pyörän korjausta. Ajoissa, kuinkas muuten.
Tämä on vasta joukkueemme kolmas kisa varsinaisella kokoonpanolla, mutta yhdessä ja yksittäin olemme olleet useammissa kisoissa ja koitoksissa vuoden mittaan. Nyt tällä porukalla on jo suorastaan kotoisaa lähteä kisaamaan. On kuin ystävien kanssa kesäreissulle lähtisi ja sitähän tämä myös on. Viime vuoteen verrattuna jokainen on treenannut enemmän ja siksi onkin kiva nähdä, miten matka alkaa taittua. Treenimäärät ovat jo olleet sitä luokkaa, että on jokainen on joutunut punnitsemaan omaa ajankäyttöään kokopäivätyön, urheilun ja sosiaalisen elämän välillä ja tutkimaan, paljonko kroppa ottaa rasitusta vastaan. Onneksi joukkuekaverit ovat samanlaisia, samassa ammatissa, samaa ikäryhmää, yhtä lailla adrenaliininarkkeja, välineurheilijoita ja elävät ja hengittävät luontoa, ulkoilmaa, vuodenaikojen vaihtelua ja liikkumista. He ymmärtävät parhaiten. Jokainen meistä tekisi jotain tällaista muutenkin. Voiko seikkailu-urheilu olla elämäntapa?
 |
| Onnellinen seikkailija Salpa-Jukolan maalissa |
Tässä lajissa tuttu joukkue on aarre. Hyvä seura, upeat maisemat, tutut ihmiset ympärillä ja kisa kisalta kasvava luottamus joukkuetovereihin ja ja kunnioitus heitä ja heidän rajojaan kohtaan ovat lajin suola, josta saa voimaa ja uskallusta antaa mennä, etsiä omia rajojaan ja löytää ne. Jälleen kerran. En malta odottaa.
